Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

”Tämä oli alun perin tarkoitettu Houkutuksen epilogiin. Emmettin aikaisempia kokemuksia sivutaan Houkutuksen 14. luvussa, mutta tässä kohtauksessa Emmett kertoo omasta näkökulmastaan, omin sanoin kohtaamisestaan karhun kanssa – ja samalla ensitapaamisesta Rosalien kanssa.”

                      – Stephenie Meyer

 

”Hämmästyin huomatessani, että minun ja Emmettin välille alkoi kehittyä merkillinen sukulaisuuden tunne, varsinkin kun hän oli aikoinaan tuntunut minusta pelottavammalta kuin kukaan muu heistä. Se liittyi jotenkin siihen, kuinka meidät molemmat oli valittu perheen jäseniksi: meitä oli rakastettu – ja olimme vastanneet rakkauteen – jo ollessamme ihmisiä, joskin hänen tapauksessaan ihmiselämää ei ollut kestänyt kauan. Vain Emmett muisti, vain hän ymmärsi todella, millainen ihme Edward minulle yhä oli.

                      Puhuimme siitä ensimmäistä kertaa eräänä iltana, kun lekottelimme kolmestaan etuhuoneen kevyillä sohvilla; Emmett kertoili minulle hiljaa muistojaan, kiehtovampia kuin sadut, sillä välin kun Edward keskittyi katsomaan televisiosta Food Networkia – hän oli uskomatonta kyllä päättänyt opetella laittamaan ruokaa, eikä se ilman oikeanlaista maku- ja hajuaistia sujunut erityisen hyvin. Oli siis sentään jotain, mitä hän ei osannut luonnostaan. Hänen virheetön otsansa rypistyi, kun kuuluisa kokki maustoi taas yhden ruokalajin makunsa mukaan. Koetin olla hymyilemättä.

                      ”Sitten se lakkasi leikittelemästä minulla, ja tajusi että kohta kuolisin”, Emmett jatkoi hiljaisella äänellä tarinaa karhusta ja samalla hetkistä, joihin hänen ihmiselämänsä vuodet olivat päättyneet. Edward ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota; hän oli kuullut kaiken ennenkin. ”En pystynyt liikkumaan ja olin pyörtymäisilläni, kun kuulin ääntä, jonka luulin lähtevän toisesta karhusta, ja sitten kamppailun melua – oletin että kysymys oli siitä, kumpi sai raatoni. Yhtäkkiä minusta tuntui kuin lentäisin. Ajattelin että olin kuollut, mutta yritin silti avata silmät. Ja sitten näin hänet” – muisto sai Emmettin ilmeen muuttumaan epäuskoiseksi, ja ymmärsin hänen tunteensa täydellisesti – ”ja silloin tiesin, että olin kuollut. En edes välittänyt kivusta enää. Yritin kaikin voimin pitää silmät auki, koska en halunnut jäädä hetkeksikään vaille enkelin kasvoja. Tietysti hourailin jo, ihmettelin miksei vielä oltu perillä taivaassa ja ajattelin, että sinne oli kai pitempi matka kuin olin luullut. Odotin koko ajan, että hän lähtisi lentoon. Ja sitten hän vei minut jumalan luo.” Emmett nauroi syvää, jylisevää nauruaan. Käsitin helposti, miten sellainen olettamus oli voinut syntyä.

                      ”Luulin että se, mitä seuraavaksi tapahtui, oli minun tuomioni. Olin elänyt kaksikymmentä ihmisvuotta ja aina pitänyt vähän liian hauskaa, joten en yllättynyt helvetin liekeistä.” Emmett nauroi taas, ja minua puistatti; Edward veti huomaamattaan minut tiukemmin kainaloonsa. ”Siitä minä kuitenkin yllätyin, ettei enkeli lähtenyt pois. En käsittänyt, miten niin kauniin olennon annettiin jäädä helvettiin minun luokseni – mutta olin kiitollinen. Joka kerta kun Jumala tuli katsomaan minua, pelkäsin että hän veisi enkelin pois, mutta hän ei vienyt. Aloin ajatella, että ehkä ne saarnamiehet, jotka paasasivat Jumalan armosta, olivat kuitenkin olleet oikeassa. Ja sitten kipu lakkasi… ja minulle selitettiin, mistä oli kysymys.

                      Heistä oli kyllä kummallista, että suhtauduin vampyyriasiaan niin rauhallisesti. Mutta jos Carlisle ja minun enkelini Rosalie olivat vampyyreja, ei kai se kovin kauheaa voinut olla?” Minä nyökkäsin, koska olin aivan samaa mieltä, ja Emmett jatkoi: ”Minulla oli vielä vähän aikaa vaikeuksia sääntöjen kanssa…” Hän naurahti. ”Teille taisi alkuun olla aikamoinen homma saada minut kuriin .” Hänen leikkisä tönäisynsä Edwardin olkaan heilautti sekä Edwardia että minua. Edward tuhahti kääntämättä katsettaan televisiosta.

                      ”Joten käsität kai, helvetti ei ole kovin paha juttu, jos saa pitää luonaan enkelin”, Emmett vakuutti minulle veitikkamaisesti. ”Kun Edward vihdoinkin suostuu hyväksymään väistämättömän, kyllä sinä pärjäät.”

                      Edwardin nyrkki heilahti niin nopeasti, etten ehtinyt nähdä, mikä sinkautti Emmettin sohvan selkänojan taakse. Edwardin katse pysyi koko ajan kuvaruudussa.

                      ”Edward!” toruin kauhistuneena.

                      ”Älä välitä, Bella.” Emmett oli tyynesti palannut istumaan. ”Kyllä minä hänet vielä hoitelen.” Hän katsoi ohitseni kohti Edwardin profiilia. ”Jossain vaiheessa sinun on pakko päästää Bellasta irti”, hän uhkasi. Edward vastasi vain ärähdyksellä kohottamatta katsettaan.

                      ”Pojat!” kajahti portaikosta terävänä Esmen  moittiva ääni.

 

©2017 Twilight saga - suntuubi.com