Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

”Tämä on alkuperäinen, laajempi versio kohtauksesta, joka on Houkutuksen 11. luvun alkupuolella. Se valottaa erityisen selvästi Bellan hyvin tunnettua kömpelyyttä ja antaa myös pienen lisän Mike Newtonin henkilökuvaan.”

                      – Stephenie Meyer

 

Menin liikuntasaliin pää pyörällä, polvet vapisten. Ajauduin pukuhuoneeseen ja vaihdoin peliasun kuin unessa; vaistosin muut ihmiset vain hämärästi. Todellisuus alkoi valjeta vasta kun käteeni pantiin sulkapallomaila. Se ei ollut raskas, mutta minun kädessäni se tuntui silti hyvin vaaralliselta. Huomasin useammankin luokkatoverini tutkailevan minua epäluuloisena. Opettaja Clapp määräsi meidät jakautumaan pareiksi.

                      Luojan kiitos Mikessa oli vielä ritarillisuuden rippeitä minua kohtaan, ja hän tuli viereeni seisomaan.

                      ”Oltaisiinko pari?” hän kysyi iloisesti.

                      ”Kiitos, Mike – mutta kuule, ei sinun ole pakko.” Irvistin.

                      ”Ei hätää. Pysyn poissa tieltä.” Hän hymyili. Joskus oli oikein helppo pitää Mikestä.

                      Meillä ei mennyt hyvin. Yritin pysyä etäällä Mikestä, jotta hän saisi sulkapallon pysymään liikkeellä, mutta opettaja tuli sanomaan, että Miken pitäisi käyttää vain omaa kenttäpuoliskoaan, jotta minäkin saisin osallistua peliin. Varmuuden vuoksi hän jäi katselemaan.

                      Minä siirryin huokaisten keskemmälle kenttää mailaa pystyssä, joskin pitelin sitä edelleen varovasti. Vastapuolen tyttö virnuili ilkeästi – olin varmaan koripallo-ottelussa kolhaissut häntä – lyödessään lyhyen syötön vain parin metrin päähän verkosta suoraan minua kohti. Ponkaisin kömpelösti eteenpäin ja heilautin mailaa pikku pallonpirulaisen suuntaan, mutta en muistanut ottaa huomioon verkkoa. Maila poukahti verkosta yllättävän rajusti, riistäytyi kädestä ja kimmahti otsaani, ennen kuin jysähti Miken olkapäähän juuri kun hän ryntäsi eteenpäin tavoittaakseen sulkapallon, jonka olin täydellisesti missannut.

                      Opettaja rykäisi tai tukahdutti naurunpuuskan.

                      ”Valitan Newton”, hän mumisi ja asteli pois antaakseen meidän palata entisiin, vähemmän vaarallisiin asemiimme.

                      ”Oletko sinä kunnossa?” Mike kysyi olkapäätään hieroen; minä taas hieroin otsaani.

                      ”Joo, oletko sinä?” kysyin nöyrästi ja kävin hakemassa aseeni.

                      ”Enköhän pärjää.” Hän heilautti käsivarttaan täyden ympyrän varmistaakseen, että se liikkui kunnolla.

                      ”Minä pysyn täällä kauempana.” Kävelin kentän peränurkkaan maila tiukasti selän takana.

 

©2017 Twilight saga - suntuubi.com